Anttilankatu 8

03600 KARKKILA

Toimiston puh. (09) 225 9710,

koulusihteeri tavoitettavissa parhaiten aamupäivisin

S-posti: toimisto(at)kamuko.fi


Karkkilan Musiikkikoulun

löydät myös Facebookista!

Seuraamalla sivujamme löydät ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat.

Yhteissoittoryhmät ovat eri soitinten muodostamia kamarimusiikkikokoonpanoja. Eri soittimista voi muodostaa lähes minkälaisia eri yhdistelmiä ja ryhmässä voi olla useampi saman soittimen soittaja, kuten orkestereissakin.


Pienimmillään yhteissoittoa on kahden soittajan muodostama duo. Karkkilan musiikkikoulussa ryhmien koko on n. 3-7 soittajaa. Ryhmiä on eri tasoisille soittajille, joten jo vähemmälläkin soittokokemuksella voi ottaa osaa yhteissoittoon, kunhan oman soittimen perustaidot on opittu.

Yhteissoitto vaatii hieman eri taitoja yksinsoittamisen lisäksi, joita oppii muiden kanssa soittamalla: toisten soittamisen kuuntelu ja siihen reagoiminen, kappaleen pulssin pitäminen ja nuotinlukutaito ovat asioita, jotka ovat tärkeässä osassa, jotta maaliin saavuttaisiin yhtä aikaa. Muiden kanssa soittaminen on myös huomattavan sosiaalisempaa kuin yksinsoittaminen ja -harjoittelu.